40-luvun Natsi-Saksa vaihtoehtotodellisuudessa. Jenkkikommando William "B.J." Blazkowicz tunkeutuu maahan estääkseen Saksan suunnitelmat luoda kammottava mutanttizombiarmeija sodan voittoa varten.
Kun kysytään ensimmäisen persoonan ammuntapelien uranuurtajaa, monille tulee ensimmäisinä mieleen joko Raren GoldenEye tai id Softwaren Doom. Kuitenkin ennen noita tapauksia ilmestyi vuonna 1992 viimemainitulta pelitalolta se todellinen fps-pelien esi-isä, Wolfenstein 3D. Vielä tänäkin päivänä moni moderni Call of Duty ja Half-Life on paljolti velkaa tälle vaikutusvaltaiselle räiskyttelylle. Peli jaksottuu kuuteen episodiin, joissa kussakin on yhdeksän tasoa. Yhdeksännessä odottaa aina mammuttimainen pomovastus, milloin veitsiä viskova natsiprofessori, milloin robottipukuinen Führer. Nyt tarkasteltuna Wolfenstein 3D ei nykyräiskintöihin verrattuna tarjoa välttämättä paljoa. Tehtävätavoitteita on loppujen lopuksi vain kolme kappaletta: lahtaa natseja, etsi avaimia oviin ja mahdollisuuksien mukaan vohki arvotavaroita. Kyykkääminen ja hyppääminen ei onnistu ja käytössä oleviin aseisiinkin lukeutuu vain yksi tavallinen puukko, yksi tavallinen pistooli, yksi tavallinen konekivääri ja yksi tavallinen ketjuase.
Mutta juuri tuon äärisimppeliyden ansiosta Wolfenstein 3D on kestänyt aikaa varsin hyvin. Ilmiselvän ikääntynyt grafiikka ei peitä alleen helposti addiktoivaa gameplayta. Jokaisessa tasossa on seinien takana piilossa lukuisia aarteidentäyteisiä salakäytäviä ja joskus jopa salaisia uusia tasoja, joiden etsiskelystä voi saada rutkasti uudelleenpeluuarvoa. Siis niinä päivinä saa, jolloin jaksaa joka ikistä samannäköistä seinää lähteä klikkailemaan.
Mainittu yksinkertaisuus ei kuitenkaan ulotu pelin tasosuunnitteluun, joka voi pahimmillaan olla pahasti päätä sekoittavaa. Umpikujaan johtavia käytäviä ja tyhjänpäiväisiä extrahuoneita piisaa enemmän kuin laki sallii. Tason loppupään (hissin) löytäminen saattaa toisinaan ärsyttää mutta vastaavasti todella ilahduttaa sen vihdoin löytyessä. Tällainen laajempi ympäristö tuo myös pelimaailmaan aivan uutta eloa, mikä puuttuu monista nykypäivän putkimaisista ammuskeluista.
Wolfenstein 3D on kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomaisen koukuttava klassikko, joskin tältä pohjalta on muutamatkin tulevat fps-pelit pistäneet vielä paremmaksi, kuten tuo alussa mainittu GoldenEye. Tänään peli lienee helpointa saada käyttöönsä netin pelijakelualusta Steamista, mistä sen itsekin hankin (mukana tulee myös pelin samanarvoinen jatko-osa Spear of Destiny). Varmaan se on myös suositeltavinta, sillä hahmon ohjailu pelkän hiiren kautta tuntuu äärettömän sulavalta.
Pisteet: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti