torstai 19. tammikuuta 2023

Ajatuksia Sesame Streetista

En katsonut Sesame Streetia lapsena. Tiedättehän, sitä Emmy-palkittua televisio-ohjelmaa, jossa edesmenneen nukketaiteilija Jim Hensonin Muppet-hahmot opettavat pikkulapsille kaikenlaista käytännöllistä, kuten laskemista ja lukemista, laulujen ryydittäminä. Ja kun en omaa minkäänlaista nostalgiaa tuollaista ohjelmaa kohtaan niin miksi se sitten näin 20-vuotiaana enää oikeasti kiinnostaisi?

Siltikin, vähän samalla tapaa kuin Teletapeista, Sesame Streetista voi nuorelle ikäryhmälle suuntautumisestaan huolimatta kuitenkin tiedostaa huiman määrän nykyajan vastaavanlaisista ohjelmista puuttuvaa sielukkuutta ja sen symppiksistä nukkehahmoista ei aikuinenkaan katsoja vaan voi olla jollakin tapaa tykkäämättä. Mitä heitä nyt on, misantrooppi roskisprinssi Oscar the Grouch, syömisaddikti Cookie Monster, täysin heterot kämppikset Bert ja Ernie etc. Hahmot tuntuvat yksinkertaisuudestaan huolimatta - tai kenties juuri siksi - niin moniulotteisilta, että he voisivat sopia vallan hyvin jonkin vanhemmille tarkoitetun ohjelman tai elokuvan päähahmoiksi. Esimerkiksi joku James Bond-henkinen agenttiseikkailu Sesame Street-jengillä kuulostaa todella hotilta.

Itse Sesame Streetissä on ihan vakavasti puhuttuna hauskinta bongailla lukuisia vanhoja ja uudempia julkkiksia osallistumassa Muppetien opetustuokioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti