Kuten juonikuvauksesta voikin jo päätellä, hyvin älyvapaata actionmäiskettä olisi pääasiallisesti luvassa tässä Grimmin veljesten klassiseen sisaruspariin pohjautuvassa fantasiatoiminnassa. Kuitenkin niin tietoisen älyvapaata mäiskettä, ettei tästä vaan voi olla nauttimatta. Näkyy selvästi, ettei tekijöillä ole ollut tässä mitään sen kunnianhimoisempia tavoitteita kuin vain esitellä katsojille sellainen hyvin suoraviivainen noidantappovideo toinen toistaan repäisevämmin (niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisesti) veritehostein ja siinä he totta vie onnistuivat! Elokuva ei tosiaan laahaa missään kohtauksissa tai sivujuonikuvioissa - kuten tämän genren tapauksessa aina pakollisessa romanssihutussa - liikaa vaan pian ruudulle pusketaan taas uutta luistaan erotettavaa luutamuijaa. Erityisen hauska idea oli myös tehdä Hannun ja Kertun tappovälineistä antiikkiversioita modernin maailman aseista aina pienemmistä pistooleista helvetillisiin konekiväärihärpäkkeisiin.
Sen voi toki asettaa myös heikkoudeksi, ettei elokuva ole juuri mainittuja asioita enempää. Huumoria etenkin olisi voitu saada muustakin irti kuin vain moninaisista tavoista pilkkoa noidat ja örkit palasiksi, vaikka olihan siellä nyt muutama kohtuullinen kirosanoilla varustettu one-linerkin. Tarina ei myöskään anna näyttelijöille ja hahmoille kummoisesti hengitystilaa, vaikka Jeremy Renner ja Gemma Arterton sisarussankareita ihan kelvollisesti esittävätkin. Ja koska Famke Janssenin loppuvastusnoita paljastuu osalliseksi Hannun ja Kertun traagiseen lapsuuteen, jää tämä sikäli pahasti kehittelemättömäksi ja ruutuajaltaan rajalliseksi tapaukseksi. Puhumattakaan Peter Stormaren psykopaattisheriffistä, joka lakaistaan tarinasta maton (tai paremminkin mullan) alle aivan liian aikaisin, kun tästä olisi ihan hyvin voitu tehdä vaikkapa toinen iso final boss.
Mainittakoon vielä, että Hollywoodin nykytrendien mukaisesti on suomalainen päässyt mukaan tämän elokuvan näyttelijäkaartiin ja aivan näkyvään osaankin. Tosin Pihla Viitalan hyvän noidan hahmosta ja Hannun ihastuskohteesta ei paljon muuta jää mieleen kuin perseensä vilautus lampikylpyyn mennessään. Ai niin, myös elokuvan norjalaisohjaaja Tommy Wirkolalla on suomensaamelaiset sukujuuret.
Vaikka potentiaalia olisi tässä vielä pidemmällekin ollut tarjolla, on Hannu ja Kerttu: Noitajahti silti odotuksiin nähden mukava positiivinen ylläri. Sujuvatahtinen, hupaisa ja rehellisen hömppä pieni verenlentoleikki ja samalla modernin ajan lukuisten ajatuksettomien toimintapaukuttelujen aatelia.
Pisteet: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti