Mikko Mallikkaan loi ruotsalainen kirjailija Gunilla Bergström oman lastenkirjasarjansa päähenkilöksi vuonna 1972. Vuoteen 2012 mennessä jo noin 30 osaa saaneen huippusuositun sarjan nimikkohahmo on vilkas ja huiman mielikuvituksen omaava, noin 5-7-vuotias yksinhuoltajaisänsä kanssa asustava poika. Normaalin pikkulapsen arjenkuvauksen (on nukkumasta kieltäytymistä, mielikuvitusleikkejä, kummituspelkoa yms.) lisäksi kirjojen pääteemoihin on monesti kuulunut myös lasten näkökulmasta tapahtuva aikuisten ihmeellisen ja kompleksisen maailman tarkkailu sekä Mikon taito osoittautua toisinaan omalla lapsekkaan yksinkertaisella tyylillään jopa heikäläisiä viisaammaksi moninaisten tyypillisten elämänongelmien ratkonnassa.
Kaikesta tuosta päätellen Mikko Mallikas-kirjoja voikin pitää etenkin moderneihin lasten kuvakirjoihin verrattuna harvinaisen näppäräjuonisina ja moniulotteisina tarinoina, joiden luulisi vetoavan sekä lapsi- että aikuislukijoihin kaikessa hienosti jakautuvassa samaistuttavuudessaan. Oma kiinnostukseni kirjasarjaa kohtaan ei ainakaan jäänyt vain viisivuotispäiviini, jolloin niitä luettiin paljon porukoiden kanssa vaan kyllä niitä vielä tänäkin päivänä vallan mielellään katselee. Äsken mainittu "jakautuva samaistuttavuus" tulee kenties parhaiten esille tarinassa Isän syntymäpäiväyllätys. Siinä missä pienenä sai Mikon ja kavereidensa kanssa todella ihmetellä Mikon isän puheita, ettei hän tarvitse mitään lahjaa, voin ukkoa nyt puolestaan täydellisesti ymmärtää. Asiasta toiseen, ei tule myöskään heti mieleen toista lastenkirjasarjaa, jossa olisi sivuttu (no pun intended) jopa sodankäyntiä! For real, tämmöisiä kirjoja mieluummin lapsille kuin mitä lie Peppe potalla-hirvityksiä! Tämän kaiken lisäksi olen aina tykännyt Mallikkaissa myös mielenkiintoisesta kollaasikuvitustyylistään.
Voi tosin olla, että näiden kirjojen laadukkuuden tiedostamisesta huolimatta seuraan silti nykyään mieluummin näiden pohjalta tehtyjä kymmenminuuttisia animaatioita, etenkin niitä 70-luvun lopulla tehtyjä. Hieman liian kliinisiin ja virtaviivaistettuihin 2010-luvun Mikkoihin verrattuna noiden vanhojen pätkien varsin kokeileva, rosoinen ja jopa tajunnanvirranomainen piirrostyyli näyttäytyy huomattavasti lämminhenkisempänä ja kiehtovampana. Valtaosan charmia kyseisiin tarinoihin tuo kuitenkin aivan erinomainen suomenkielinen kertoja Heikki Määttänen, jota eloisampaa ja omintakeisempaa äänityöläistä on vaikea löytää.
Minulla Mikko Mallikas on ollut varmaan läheisin ja tärkein lastenkirja, koska sitä on pienempänä luettu ja lukenut heti, kun oppinut lukemaan. Taisin katsoa tuota kieltämättä heikompaa 2010-luvun sarjaa, mutta vanhempana ottanut menneisyystrippejä vanhojen lastenohjelmien ja mainoksien välillä. Yleensä valikoima on 1970-2000, mutta joskus on vähän uudempia ja vanhempia. Mielenkiintoinen teksti siis. Itse ajattelin kirjoittaa Hitchcockin elokuvasta Köysi tai Chaplinin Nykyajasta, kun olen saanut Star Warsit pois alta.
VastaaPoistaKiitos! Itsekin olen ihan tyytyväinen tähän. Ei tuo uusi sarja nyt huono ole, mutta ei sitä läheskään samalla intohimolla katsele.
PoistaHyvät leffat olet valinnut seuraaviksi blogiaiheiksi. Köysi oli muistaakseni tosi kiehtova ja laadukas elokuvallinen kokeilu ja Nykyaika hienoa vanhan ajan slapstick-komiikkaa.