GoldenEye: Rogue Agent (2004)

Siihen aikaan kun pelitalo Electronic Artsilla oli vielä maine ei-korruptoituneena ja ei-vihattuna yhtiönä, joka valmisti oikeasti hyviä pelejä, tuotettiin heillä päin muutamakin varsin menestynyt James Bond-videopeli. Kovin huuma sijoittui vuosille 2001-2005, jolloin pelaajat saivat Nintendo GameCubelle, PlayStation 2:lle ja Xboxille sellaiset herkut kuin Agent Under Fire, Nightfire, Everything or Nothing sekä From Russia with Love. Kahden viimeksi mainitun välissä tuli EA:lta kuitenkin myös eräänlainen Bond-pelisarjan outolapsi, mikä täytti lähinnä pelkän spin-off-pelin kuin virallisen 007-kaanonin jäsenen merkit. Kyseessä oli ensimmäisen persoonan ammuntapeli nimeltään GoldenEye: Rogue Agent.

Menetettyään toisen silmänsä tohtori Julius No:lle erään tehtävän yhteydessä, nimeltä mainitsematon MI6-agentti alkaa kärsiä vihanhallinnan puutteesta ja yltiöpäiseen väkivaltaan sortumisesta työssään, minkä johdosta järjestön pomo M lopulta erottaa hänet. Tri No:lle kostoa janoava agentti liittyy miljonääri Auric Goldfingerin rikollisliigaan, joka käy itsekin sotaa No:ta vastaan. Liigan varusteluekspertti, Francisco Scaramanga, teettää agentille kultaisen, lisäominaisuuksilla kuorrutetun kybersilmän, minkä johdosta äijä sää koodinimen "GoldenEye".

Kuten juonikuvauksesta voikin jo päätellä, GoldenEye: Rogue Agent on tavallaan sellainen fanifiktio-peli, johon on Bond-elokuvien klassisimpia hahmoja ja tapahtumapaikkoja ripoteltu ympäriinsä ja jossa tarina on uusi ja niiden käyttöön valjastettu. Mainittujen hahmojen lisäksi mukana on muun muassa teräväreunaista hattua viskova Oddjob, seksuaalisesti hypervirittynyt helikopteripilotti Xenia Onatopp sekä lopussa cameon tekevä nimettömäksi jäävä mutta ilmiselvästi tuo kalju kissansilittelijä Ernst Stavro Blofeld. Elokuvista tuttuja lokaatioita pelissä edustavat neljä tasoa kahdeksasta: Goldfingerin Fort Knox, GoldenEyen neukkupato, Dr. Non saari Crab Key sekä viimeisenä You Only Live Twicen tulivuoripäämaja. Ja kun pelattavana hahmonakaan ei nyt toimi Bond (mies nähdäänkin vain alkutehtävässä: MI6:n simulaatiomissiossa, jossa hän saa GoldenEyen pööpöilyjen seurauksena surmansa) vaan tämän erikoisuuksilla varusteltu vihollinen niin tajuaa viimeistään, että GoldenEye: Rogue Agentissahan on mitä herkullisimpia lähtökohtia käytettävänään ja upean Bond-pelielämyksen pitäisi täten olla ihan selviö!

Tosiasiassa Rogue Agent on aika pahasti hukattu mahdollisuus, mikä ilmenee parhaiten sen kovin kovin yksitoikkoisesta pelattavuudesta. Siinä missä tätä edeltäneet Bond-pelit olivat perinteisen putkimaisen ammuskelun ohessa tarjonneet pelaajille monipuolisuuden nimissä myös hiippailuosioita, vauhdikkaita ajotehtäviä sekä räiskintöjä, missä piti pelkän "raidelahtauksen" sijaan suorittaa jotain erityistehtäviä, on Rogue Agent taas pelkästään putkimaista ammuskelua. Eihän tuo nyt varsinaisesti haittaisi, myöhempi Activisionin Bond-peli Quantum of Solacehan (PS3-versio siis) oli myös hyvin pitkälti vain putkitulitusta, mutta hyvä tuntu ampumisessa sekä tasojensa ulkonäköjen vaihtelevuus ja ennen kaikkea kunkin sopiva pituus onnistuivat pitämään sen vallan viihdyttävänä first-person-shooterina. Rogue Agentin ampumatuntu on kyllä aivan mukiinmenevä, mutta tasot ovat kaiken suoraviivaisuuden ohessa kaikki hyvin samannäköisiä ja geneerisen värittömiä. Ja mikä pahinta, aivan sairaan ylipitkiä! Meniköhän esim. sen patotason läpivetoon yli tunti aikaa?! Vaikka jokaisessa tasossa onkin muutama tallennuspiste, missä voi pitää taukoa, ei se pelaamisen turruttavuutta juuri poista. Tämä tylsähkön näköinen ja äärimmilleen venytetty tasosuunnittelu etunenässä syö jo rutkasti Rogue Agentin uudelleenpeluuarvoa.

Mitä tulee sitten Rogue Agentin mahdollisuuksien hukkaan tarinassa ja hahmoissa, eivät ne ainakaan minua kaiken puuduttavan pelattavuuden ohessa niin hirveästi häiritse, mutta on se kaikki kuitenkin niin merkillepantavaa että täytyyhän se käsitellä. Tuttujen Bond-hahmojen ulkonäöt ovat aivan pätevästi uudelleenluotu alkuperäisten näyttelijöiden pohjalta, mutta hahmojen itsensä kanssa ei tehdä mitään joko erityisen kiinnostavaa tai lähdemateriaalilleen uskollista. Xenia Onatopp ei pomotappelussaan yritä rusentaa GoldenEyeta reisillään vaan ryntäilee vaan päättömästi ympäriinsä konepistoolien kera. Pelin puolivälin kohdalla petturiksi kääntyvää Oddjobia vastaan ei edes pääse tappelemaan vaan GoldenEye tyrkkää tämän heti ongelmitta kuiluun. Scaramangan, tuon kultivoituneen mestarisalamurhaajan näkisin taas mieluummin vihollisena, joka uhkaa pelaajaa kultaisella aseellaan enkä minään tympeänä pahisten omana Q:na, jonka kaikki ruutuaika menee pelkkään uusien laitteiden esittelyyn. Vaikea myös kuvitella Pussy Galore, tuo bad ass Goldfingerin naispilotti miksikään viettelevän kuuloiseksi pinkin helikopterin ohjaajaksi. Pelihahmo GoldenEyekaan ei ole yhtään sen mielenkiintoisempi ukko. Pelkkä mykkä ja kasvoton muiden sinne tänne ohjailema juoksupoika, josta ei kultasilmästään huolimatta mitään klassisen Bond-kätyrin henkeä huou. Kaikilta hahmoilta tuntuu puuttuvan liha luiden päältä, mikä koskee niin Goldfingeria kuin tri No:takin. Hehän eivät juuri muuta tee kuin jakelevat pelaajalle ja alamaisilleen monotonisesti käskyjä ja perimmäisistä motiiveistaankin toimissaan olisi ollut mukava tietää edes jotakin. Pelin tarina on ihan sopivan yksioikoinen, mutta kun hahmoista ei kummemmin välitä, ei sitten tarinastakaan kummemmin välitä. Niinhän se elokuvissakin menee.

Heikohko pelikokemus selittyy varmasti EA:n johtoportaan kärkkäästä puuttumisesta tuotantoprosessiin. Kuulemma tekijätiimille annettiin käsky valmistella Rogue Agent hyvin tiukan aikataulun sisällä ja antaa pelille nimeksi myös GoldenEye. On varmaan jo ilmennyt, että pelillä ei ole mitään tekemistä samannimisen Nintendo 64:n ammuntapelien uranuurtajan kanssa ja näin ollen ainoa syy tuolle nimelle oli vain pyrkimys rahastaa kyynisesti kyseisen pelin jättisuosiolla. Aikamoisen epäkunnioittavaa toimintaa ja kun ottaa huomioon vielä mainitun tekijäporukan lahjakkuuden, pistää entistä enemmän vihaksi. Hyvänen aika, siellähän oli ainakin mainioita Medal of Honor-pelejä tehneen EA Los Angelesin väkeä, aiempia Bond-pelejä hyvällä menestyksellä käsikirjoittanut Danny Bilson sekä virallisen Bond-sarjan alkuperäinen lavastesuunnittelija Ken Adam tasosuunnittelijana!

Kaikista moitteista huolimatta ei Rogue Agent nyt aivan onneton peli kuitenkaan ole. Kuten sanoin, tuntu aseilla ampumisessa on aivan kohdillaan ja erilaisia aseita on myös varsin kattava määrä. Projektiiliheitin Mag-Rail lienee suosikkini koko rosterista. Kahta asetta voi monissa tapauksissa kantaa ja käyttää yhtä aikaa ja se tuo hommaan kivaa cooliuden tunnetta. Aseiden äänitehosteet ja latausanimaatiot ovat myös miellyttäviä ja tapettavien rivivihollisten tekoälykin on sieltä fiksummasta päästä. Varsinaisen perusammuskelun toimivuus pääasiassa pelastaakin Rogue Agentin loppuun asti jaksettavaksi peliksi. Kultasilmän käytettäviin lisävarusteisiin kuuluvat polaarisuojus, MRI-visio, sähkölaitteiden hakkeroija sekä vihollisia ympäriinsä viskova magneettikenttä. Sinänsä hauskoja ominaisuuksia mutta ei niitä loppujen lopuksi paljoa joudu käyttämään. Kuten ei myöskään mahdollisuutta ottaa vihollisia panttivangiksi ja käyttää heitä kilpinä. Pelin multiplayer kuulostaa tosi siistiltä, kun se kuulemma pitää sisällään monia Bond-elokuvista tuttuja tapahtumapaikkoja, mutta harmillisesti sitä ei pääse milloin vaan pelaamaan, koska botteja ei ole lainkaan mukana.

GoldenEye: Rogue Agentilta osasin odottaa yleisesti mainittuja heikkoja puolia, joten ei peliä ainakaan pettymykseksi voi omalla kohdallani kutsua. Mutta ei se nyt toisaalta järin hyvälaatuinenkaan ole. Ehkä pelistä saa parhaiten irti, kun pelaa ikuisuuksia kestäviä tasojaan pari viikon-kuukauden välein, siten pelattavuus pysyy mahdollisesti tuorevoimaisena. Jos kuitenkin haluaa Bond-videopelin täynnä sitä elokuvista tuttua mielikuvitusta, vaihtelua ja omaperäisyyttä, pistäkää vaikka Everything or Nothing pyörimään. Jos taas tekee mieli tällaista suoraviivaisempaa mutta kuitenkin viihdyttävää räiskyttelyä, suunnatkaa kohti Quantum of Solacea.

Pisteet: 2/5