sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Manos: The Hands of Fate (1966)


Kolmihenkinen perhe eksyy keskelle texasilaista erämaata, jossa salaperäinen pakanakultti järjestelee riittiseremonioitaan.

Olipa kerran lannoitemyyjä nimeltään Harold P. Warren, joka meni lyömään käsikirjoittaja Stirling Silliphantin kanssa vetoa siitä, että saa ihan itse tehtyä tuosta vaan kokopitkän elokuvan. Ei sitten muuta kuin 19 000 dollaria kasaan, pari läheisessä teatterissa näytellyttä kaveriaan mukaan ja keskelle El Pason syrjäseutua kuvaamaan kauhua. Kuka tietää, ehkä moisista lähtökohdista huolimatta lopputulos olisi voinut jopa toimia, halpisohjaajien kunkku Roger Corman sen on ainakin ajoittain osoittanut. Yhdestä asiasta saattoi kuitenkin päätellä, että projekti olisi alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan. Siitä, ettei kenelläkään työryhmästä ollut minkäänlaista kokemusta elokuvan tekemisestä, etenkään koko touhun pääarkkitehdillä, sekä ohjaajana, käsikirjoittajana että tuottajana toimivalla Warrenilla. Mutta hei, kuka tietää, elämähän on täynnä yllätyksiä! Ehkä herra Warren olikin todellinen leffanero ja tarjosi meille jotain suorastaan maailmoja mullistavan upeaa jäl...no okei okei, vitsit sikseen.

Ei ole ihmettelemistä siinä, että Manos: The Hands of Fate löytyy nyttemmin niin monelta maailman huonoimpien elokuvien listalta. Mistähän tässä edes aloittaisi? Kenties hahmojen tavasta laiminlyödä aavistuksenomainenkin logiikka tilanteesta toiseen? Tai kenties ikuisuuksia kestävistä ja kuin seinään loppuvista kohtauksista? Tai "näyttelijäsuorituksista"? Kuvauksesta? Juonesta? Plääh, anti olla. Tämä kuuluu niihin paskaelokuviin, joiden huonoutta ei vaan pysty selittämään, ihan vain itse näkemällä sen tajuaa.

Yhteenvetona kummiskin, että objektiivisesti katsottuna täysi nolla eikä ole huonoudessaan edes hauska. Noin ennen puoltaväliä köppäisyytensä saattoi olla vielä parhaimmillaan kiehtovaa seurattavaa, mutta sekin tunne kaikkosi viimeistään lopun päättymättömältä tuntuvien riittipelleilyjen myötä.

No sentään tuon julisteessakin näkyvän kulttijohtajan viitta-asu oli ihan aidosti cool.

Pisteet: 0/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti