"Tämähän on kuin Sodoma ja Kouvola!"
- Ben Zyskowicz mainostaessaan kokoomusta maaseudulla jaksossa 137
Tuossa tammikuussa julkaisin tänne blogiin arvostelun hyvälaatuisesta poliittisesta satiirisarjasta Itse valtiaat. Kannattaa ehkä lukea se ennen tätä, koska nyt tulee hieman jatkoajatuksia sarjasta. Tein arvion seitsemännen tuotantokauden katselun kohdalla, mutta sen jälkeisten toisen seitsemän kauden jaksoja tsiigaillessa tulikin mieleen varsin mukavasti uutta sanottavaa sarjasta, joten tässä nyt sitä...
Itse valtiaat ei ole muuttunut juuri miksikään tässä 11. kauden vaiheillakaan. Samaa hyvän ja huonon laadun, hauskan ja tylsän huumorin sekä näppärän ja jakeluun menemättömän satiirin horjahtelua puoleen ja toiseen kuin alussa. Joskus eteen tullut pitkäkin liuta puuduttavia jaksoja on korjaantunut aina pikimmiten, esim. esiinmarssittamalla uusia poliitikkohahmoja, joita ovat olleet muun muassa kokoomuksen Jyrki Katainen sekä SDP:n Eero Heinäluoma. Ehkä yhdeksi ongelmaksi on tosiaan muodostunut se, josta Hesarikin jo aikoinaan valitteli eli tuoreiden poliittisten tapahtumien sijaan sarja tuppaa vain toistamaan samoja karikatyyrejä.
Ei siinä etteikö moni niistä tutuistakin karikatyyreistä olisi edelleen viihdyttäviä. Paavo Lipposesta on ainakin tullut minulle todellinen kulttihahmo kaikessa äijämäisyydessään. Sääli vain että nyt hänetkin on pitänyt Sauli Niinistön tapaan siirtää syrjempään, mutta kaipa se oli pakko tehdä kun miehestähän tuli 2003 pitkälti puolueeton työntekijä eli eduskunnan puhemies. Mutta luojan kiitos myös demari Erkki Tuomiojan rooli on pienentynyt, sillä mitä vähemmän hänen haukotuttavaa ja ei-melkein-koskaan huvittavaa filosofointia joutuu kuuntelemaan, sen parempi. 14. ja viimeinen kausi on siis vielä edessä mutta nyt jo vähän harmittaa että toivat enää siinä vaiheessa sarjaan kolme uutta hahmoa eli keskustan Paavo Väyrysen ja Sirkka-Liisa Anttilan sekä kokkari Ilkka Kanervan. Ei siis varmaan jää tarpeeksi aikaa päästä kunnolla syventymään heihin.
Kuten virallisessa arvostelussa jo sanoinkin, Itse valtiaat on kaikesta flip-floppailevasta viihdearvostaan huolimatta ollut merkittävä sarja minulle, koska se on todella lisännyt kiinnostustani politiikkaa kohtaan ja tehnyt siitä paljon lähestyttävämpää. Ilman tätä en varmaankaan nyt niin hanakasti etsisi omaa ehdokastani tulevissa eduskuntavaaleissa äänestämistä varten.
Sarjan ohella katsoin viime viikonloppuna myös sen pohjalta tehdyn täyspitkän elokuvan Keisarin salaisuus. Siitä aiemmin julkaisemani arvostelun poistin pian, koska leffasta ei ollut mitään sellaista sanottavaa mitä ei kaikki olisi jo siitä sanonut. Oli siis minustakin heikon suosionsa ansainnut. Umpilapsellinen ja poliittisesta satiirista käsittämättömästi irtaantunut, ehta yhden tähden filmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti