Elokuvajuliste-arvostelut: 007 ja Kultasormi (1964)

Bond-leffoista klassisimman eli Kultasormen ilmeisesti vaihtoehtoinen juliste. Varsin erikoinen, sillä Bondin kaltainen ikoninen toimintasankarikingi esitetään tässä oikein viimeisen päälle alakynteen jääneenä. Luulen, että tässä haluttiin korostaa sarjan ensimmäisen bad ass-henkisemmän Bond-tytön Pussy Galoren pystyvyyttä, mutta ei nyt sentään siinä määrin tarvitsisi, että unohdetaan itse pää-äijä 007:n coolius ja ylivoimaisuus!

Olisivat muuten voineet laittaa tämän näkymän elokuvan alkutekstijaksolle uskollisesti kuultamaan läpi tässä taustalla olevasta kultakädestä, eikö vain?

Elokuvajuliste-arvostelut: 007 ja kultainen ase (1974)

Elokuvajulisteiden (lähinnä vanhojen) ystävänä pistän nyt kehiin tämmöistä blogisarjaa, jossa arvioin aina satunnaisesti muutamia joko vanhojen tai uudempien elokuvien pohjalta tehtyjä julisteita. Riippuu aina siitä, mistä löytyy reilusti sanottavaa. Aloitetaan James Bond-elokuvan 007 ja kultainen ase eurooppalaisesta(?) julisteesta.

Aika kehnohko juliste. Eikö Francisco Scaramangan uhkavuutta voinut millään muilla tavoilla korostaa kuin vertaamalla tätä menneisiin Bond-pahiksiin? Outo ratkaisu. Hahmojen ulkonäöissäkin on naisia lukuunottamatta parantamisen varaa: Roger Moore muistuttaa enemmänkin Robert Redfordia, Christopher Lee taustalla taas jotain iäkästä tupakoitsijaa. Miehen kultaista asettakaan ei meinaa erottaa kaiken kimalluksen keskeltä!

Omat elokuvani: Suomen luonto luo OUTOA taikaa...

Kun ClipperMaxin kirjoittelu alkoi aikanaan kyllästyttää, tuli tilalle uusi lukuisia "käsis"versioita saanut leffaidea. Nimittäin Suomen luonto luo OUTOA taikaa...(erään vanhan tangokappaleen mukaan), tarina Lapin luontoalueesta, joka tympääntyneenä ihmisten alituiseen ympäristön turmeluun ja roskaamiseen muuttuu maagiseksi ja alkaa eliminoida kaikkia seudulleen eksyviä heikäläisiä, kuten tässä päähenkilöinä toimivaa tutkijaryhmää. Uhkana olisi muun muassa myrkkyä erittäviä kieloja, silmät verelle saattavia lakkoja ja mutanttiahmoja. Ja loppukliimaksissa metsä sytyttäisi itsensä tuleen. Jossakin juonikuvauksessani kehittelin muistaakseni syyksi tähän kaikkeen yliluonnollisuuteen jonkinsorttista mustaa magiaa(?) omanneen ihmisvihaaja-ahman, joka olisi lisäksi paljastunut vastuulliseksi ihmispäähahmomme vanhempien menetykseen lapsuudessaan. Hohhoijaa...

En nyt muista juuri sen tarkempia yksityiskohtia, kun tästä tarinasta ei ole valitettavasti säilynyt yhtään vanhaa juonikirjoitusta.

Sekä tämän että edellisen ClipperMaxin kohdalla tajusin lopulta tuolloin, ettei näistä motiiveiltaan hämäristä sekä tapahtumiltaan epäuskottavista ja umpikliseisistä sekoiluista olisi varmaan mitään tullut, vaikka miten monta sataa uusintaversiota olisikin rustannut. Mutta en silti vielä lopettanut leffojen suunnittelu-harrastustani kokonaisuudessaan...

Dracula (1958)

Jossain päin Keski-Eurooppaa vuonna 1885. Vampyyrinmetsästäjä Jonathan Harker saapuu hävittämään pahamaineista verenimijää kreivi Draculaa tämän synkeään linnoitukseen. Harker saa kuitenkin kreivin hampaat kaulaansa, jolloin on kollegansa, veteraaniprofessori Van Helsingin vuoro toimia.

Brittiläinen elokuvayhtiö Hammer Film Productions pomppasi 50-luvun puolivälissä maailmanlaajuiseen suosioon moderneilla, realismiin pyrkivillä versioillaan vanhoista Universal-monstereista, jotka pääsivät nyt kummittelemaan ihmisten keskuuteen oikein kunnon verenlentoleikkien (ja toisinaan jopa seksileikkien) muodossa. Ja vieläpä täysin värillisissä ympäristöissä. Hammerin luottonäyttelijöistä Peter Cushingista ja Christopher Leestä tuli näiden elokuvien myötä myös maailmantähtiä.

Ensimmäisiä yhtiön kauhupläjäyksistä oli tietenkin uusi versiointi Bram Stokerin klassisesta pimeyden prinssistä, Draculasta. Tuloksena olikin minusta varsin vaikuttava, komeissa Technicolor-väreissä kuvattu goottipelottelu. Juoni saattaa toki muuttua loppua kohden vähän itseääntoistavaksi Draculan jatkuvan kaulojenpuhkontaputken myötä ja loppukohdastakin jää aavistuksen eeppisyyttä puuttumaan, mutta niitäkin kompensoi tarinan rautainen pääosakolmikko: Peter Cushing Van Helsinginä, tuleva Batman-butler Michael Gough apurinaan Arthur Holmwoodina sekä tietenkin uskomaton, hyytävä Christopher Lee itse vampyyriherrana!

En ole muuten Dracula-elokuvista nähnyt vielä näiden Hammer-tuotantojen lisäksi muita kuin vain Frank Langellan kehnon näkemyksen vuodelta 1979. Vaikea kyllä uskoa, että näin Leen jälkeen kukaan muu voisi tuon kreivin roolissa pistää paremmaksi, ei edes itse Bela Lugosi. Mutta mistäs sen tietää...

Pisteet: 3/5

Darkman (1990)

Asianajaja Julie Hastings saa käsiinsä kiinteistöfirmansa dokumentteja, jotka viittaavat sen isopomon Louis Strack Jr:n lahjoneen kaavoituskomission jäseniä. Epäillen, että dokumentit sijaitsevat Julien poikaystävän, tiedemies Peyton Westlaken labrassa, mies lähettää gangsterilaumansa noutamaan ne. Paikka poltetaan Peyton mukanaan, mutta hänpä ei kuolekaan vaan menettää vain kasvonsa ja tuntoaistinsa. Kehittämänsä keinoihoa luova laite apunaan Peyton starttaa kostoretkensä...

Sam Raimin Darkman lienee niitä harvoja supersankarielokuvia, jotka eivät perustu mihinkään valmiiseen sarjakuvaan vaan ovat täysin käsikirjoittajien omaa jälkeä. Anyway, tässä on vähän samaa vikaa kuin vuosikymmen myöhemmin ilmestyneessä Daredevil-supersankaroinnissa eli on enimmän aikaa kovin väkinäisen vakavahenkinen ja lohduton arpisieluisen arpinaaman kujanjuoksu, joka on loppujen lopuksi vain väärällä tavalla epämiellyttävää seurattavaa. Lieneekö tämä luonnollisuuden puute syynä myös siihen, miksi päätähti Liam Neeson näyttelee ihan kammottavan jäykästi? Ainakin sinä normaalina tiedemiehenä esiintyessään.

No, loppupuolella on sentään ihan riittävän viihdyttävää ja näyttävästi toteutettua toimintaa tarjolla, mitä nyt tietenkin kätyriukkojen normaaliakin kehnompi ampumataito pistää kovin silmään. Ai niin ja se oli myös aika hupaisa kohta, jossa Darkman on lavastanut yhden Strackin kätyrin petturiksi, joka pakenisi esimiestensä rahat mukanaan Rioon. Kun mies löydetään, hänelle toivotetaan hyvää lentomatkaa, joka kuitenkin on matka kerrostalohuoneistonsa ikkunasta ulos kadulle!

Onneksi Raimi petrasi tästä huomattavasti noin kymmenisen vuotta myöhemmin omilla Spider-Man -filmatisoinneillaan...

Pisteet: 2/5

Omat elokuvani: ClipperMax

Nuoruudessani oli vaihe, jolloin värkkäilin ihan sikana omia elokuvakäsikirjoituksiani. Tai korkeintaan vain juonia kun eivät ne kirjoitukset mitään oikeita käsiksen merkkejä täyttäneet. Lähtiköhän se liikkeelle juuri tästä ClipperMax-nimisestä tarinastani? Muistaakseni. Kyseessä siis sarjamurhaajastoori, jota inspiroi pääasiassa 70-luvun klassinen slasherelokuva ja useaan otteeseen noin 12-vuotiaana netistä porukoilta salaa katsomani Texas Chainsaw Massacre.

Elokuvani kertoi pitsaleikkuria heiluttavasta sarjamurhaajasta nimeltä ClipperMax, jota iäkäs rikospoliisi olisi jahdannut. Tuossa tarinan pääasetelma, jonka ympärillä olevat muut tapahtumat muuttuivat kuitenkin radikaalisti aina kirjoitus toisensa perään. Jossakin versiossa myös nuorisojoukko eksyi Raaseporin linnanraunioille ClipperMaxin tapettavaksi, jossakin taas oltiin missä lie Siuntion syrjäkylillä, mikä huipentui tappeluun junan katolla. En muista juuri sen enempää, sillä nuo vanhimmat versiot katosivat vanhan tietsikkani mukana.

Olin tuohon aikaan vielä hyvin vakuuttunut siitä, että heti kun vain täyttäisin 18 vuotta, tarjoaisin tätä tarinaa Suomen elokuvasäätiölle. Näin ollen suunnittelin myös tarinan hahmoille omia näyttelijöitä. En tiedä tosin yhtään, millä ihmeen perusteilla valitsin ClipperMaxin esittäjäksi Puntti Valtosen tai tämän isäukon OpenerErichin (nimensä tulee pullonavaaja-aseestaan) esittäjäksi Anssi Mänttärin. Ai niin, ClipperMaxilla taisi olla myös alasimen tuottamasta päävammasta psykopaatiksi muuttunut Alex-veli ja paistomittarilla tappava serkku nimeltä ThermoTom. Anyway, sen muistan kylläkin, että aikanaan isona Pirkka-Pekka Petelius-fanina kaavailin häntä esittämään sitä iäkästä rikospoliisia.

Voi tätä kiusallisuuden määrää, kun tätä kaikkea nyt muistelee...

Tässä nyt kuitenkin tarjolla ainoa säilynyt juoni ClipperMax-tarinastani, jonka kirjoitin 1. joulukuuta 2016. Kirjoitin silloin kaikkia Word-kirjoituksiani laiskuuttani pelkillä isoilla kirjaimilla, joten teksti näkyy tässä täysin siinä muodossa. Älkää antako sen häiritä. Varsinkin kun tarinan kiusallisessa lapsellisuudessa täytyy olla enemmän kestämistä.

Nauttikaa. Tai ainakin yrittäkää:

ELOKUVAN ALUSSA OLLAAN LOHJAN LAIDALLA SIJAITSEVASSA OMAKOTITALOSSA. SIELLÄ KAKSI NUORTA VIETTÄVÄT VAPAA-AIKAANSA. TOINEN NUORISTA PALJASTUU HIUKAN RASISTISEKSI. YHTÄKKIÄ TALON LUOKSE AJAA TUNTEMATON PITSALEIKKURIA KÄYTTÄVÄ HENKILÖ, JOKA TAPPAA MOLEMMAT NUORET, SULKEE NUORET AUTON TAKALUUKKUUN JA AJAA POIS.

SEURAAVANA AAMUNA OLLAAN LOHJAN KESKUSTASSA, JOSSA ELLI HOVATTA-NIMINEN NUORI NAINEN MENEE NETIN KAUTTA KYSYTYN TREFFISEURALAISENSA TOMIN KANSSA SYÖMÄÄN ERÄÄSEEN RAVINTOLAAN. RAVINTOLASSA TOMI PALJASTUU HIUKAN TÖYKEÄKSI, SILLÄ EI OSAA SUHTAUTUA KEHITYSVAMMAISEEN TARJOILIJAAN JÄRJELLÄ. TÄMÄN HUOMAA ELLIN LISÄKSI MYÖS TOISESSA PÖYDÄSSÄ ISTUVA TUNTEMATON HENKILÖ, JONKA JATKUVAA SILMÄILYÄ HÄNEEN JA TOMIIN PÄIN HÄN PITÄÄ OUTONA. LOPULTA HENKILÖ TULEE KAKSIKON LUOKSE JA HUIJAA HEIDÄT KERTOMAAN ASUINPAIKOISTAAN. KAKSIKON PALJASTETTUA ASUINPAIKKANSA, HENKILÖ POISTUU RAVINTOLASTA.

SAMAAN AIKAAN KAHDEN VIIMEÖISEN NUOREN TALOLLA, POLIISIT OVAT NAAPUREIDEN PYYNNÖSTÄ TUTKIMASSA TALOSTA LÖYTYVIÄ TODISTEITA SIELLÄ OLLEESTA MELUSTA. PAIKALLA ON MYÖS VANHA RIKOSPOLIISI ZACK FRÄNTI. TALOON ASENNETUSTA PIILOKAMERASTA KÄY ILMI, ETTÄ MURHAAJA KÄYTTI ASEENAAN PITSALEIKKURIA. ZACK PÄÄTTÄÄ VARMUUDEN VUOKSI KIRJATA YLÖS TALOSSA ASUNEEN TOISEN NUOREN RASISTISEN LUONTEEN.

ELLI JA TOMI SAAPUVAT TOMIN KOTIIN. ELLI KERTOO HÄNELLE YKSINHUOLTAJAISÄSTÄÄN JA PIKKUSISKOSTAAN, JOTKA OVAT KUMMALLISESTI KADONNEET NELJÄ KUUKAUTTA SITTEN. HEITÄ ON YRITETTY ETSIÄ YMPÄRI SUOMEA, MUTTA HEISTÄ EI OLE NÄKYNYT JÄLKEÄKÄÄN. ELLIN MUKAAN HÄNEN ISÄNSÄ OLI HOMOFOBISTI, JOKA EI HYVÄKSYNYT NUOREMMAN TYTTÄRENSÄ LESBOUTTA JA HÄNEN TYTTÄRENSÄ OLI ROMANEJA KAMMOKSUVA.

MURHATTUJEN NUORTEN TALON LÄHEISYYDELTÄ OLEVILTA IHMISILTÄ POLIISEILLE PALJASTUU MURHAAJAN AUTON REKISTERINUMERO. ZACK ALKAA EPÄILLÄ, ETTÄ ON JOHTOLANKOJEN PERUSTEELLA NÄHNYT KYSEISEN MURHAAJAN ENNENKIN JA VILKAISEE KAULASSAAN OLEVAA HAAVAA, JOKA ON OMMELTU KIINNI.

ELLIN JA TOMIN VIETTÄESSÄ ILTAA TOMIN LUONA, TUNTEMATON AUTO AJAA HEIDÄN TALONSA ETEEN. AUTOSTA NOUSEE PITSALEIKKURIA KÄYTTÄVÄ HENKILÖ, JOKA VIILTÄÄ TOMIN KURKUN TÄLLÄ. ELLI HUOMAA TAPAHTUNEEN JA LÄHTEE PAKOON. MIES KUITENKIN LÄHTEE HÄNEN PERÄÄNSÄ. ELLI PAKENEE LÄHEISEEN METSÄÄN JA ONNISTUU LOPULTA PIILOUTUMAAN MIEHELTÄ. HÄN EI KUITENKAAN TIEDÄ, ETTÄ MISSÄ ON.

SAMAAN AIKAAN ZACK POLIISIEN KANSSA SAAPUU TAKAISIN LOHJALLE JA HUOMAA SATTUMALTA AUTON, JOKA ON TÄSMÄLLEEN SAMANNÄKÖINEN SAMOINE REKISTERINUMEROINEEN KUIN MURHAAJAN AUTO. POLIISIT TUTKIVAT AUTON, JONKA TAKALUUKUSTA LÖYTYY TOMIN RUUMIS. TALOSSA EI OLE KETÄÄN, MUTTA JÄLJET JOHTAVAT LÄHEISELLE METSÄPOLULLE, JOLLE POLIISIT LÄHTEVÄT ETSIMÄÄN MURHAAJAA.

ELLI EI LÖYDÄ METSÄSTÄ POIS, MUTTA PÄÄTYY LOPULTA HYLÄTYLLE VESITORNILLE. HÄN AIKOO LÄHTEÄ, MUTTA HÄNTÄ JAHDANNUT MIES YLLÄTTÄÄ HÄNET JA VETÄÄ HÄNET TORNIN SISÄÄN. MIES AIKOO TAPPAA ELLIN PITSALEIKKURILLAAN, MUTTA KUN POLIISIT SAAPUVAT PAIKALLE, HÄN JOUTUU KÄYTTÄMÄÄN ELLIÄ PANTTIVANKINA SELVITÄKSEEN TILANTEESTA. ZACK EI KUITENKAAN AIO ODOTTAA, VAAN MÄÄRÄÄ POLIISIPÄÄLLIKKÖÄ TOIMITTAMAAN HELIKOPTERIN PAIKALLE, JOTTA SEN KYYDISSÄ OLEVAT POLIISIT PÄÄSISIVÄT YLLÄTTÄMÄÄN MURHAAJAN YLÄKAUTTA. TEHTÄVÄN OTTAVAT KAKSI POLIISIHELIKOPTERIKULJETTAJAA, MATTI JA KULLERVO, JOTKA OTTAVAT HELIKOPTERIN POLIISILAITOKSELLA JA LÄHTEVÄT LENTÄMÄÄN KOHTI VESITORNIA.

HELIKOPTERIA ODOTELLESSA ELLI YRITTÄÄ PAETA TORNISTA, MUTTA MIES SAA HÄNET KIINNI. LOPULTA KOPTERI SAAPUU JA LASKEUTUU TORNIN HUIPULLE. MATTI JA KULLERVO HIIPIVÄT TORNIN ALAKERTAAN JA SAAVAT MIEHEN LUOVUTTAMAAN ELLIN HEILLE. TÄMÄN JÄLKEEN HÄN ILMOITTAVAT RADIOPUHELIMITSE ASIASTA ULKONA OLEVILLE POLIISEILLE, JOTKA RYNTÄÄVÄT SISÄÄN JA PIDÄTTÄVÄT MIEHEN. ELLI LENNÄTETÄÄN MATIN JA KULLERVON HELIKOPTERIKYYDILLÄ POIS. ZACKIN NÄHDESSÄ MIEHEN, JOLLA ON VALTAVA HAMMASRAUTAMEKANISMI SUUSSA JA PÄÄN YMPÄRILLE SIDOTTUNA, HÄN MUISTAA KYSEISEN HENKILÖN VUOSIEN TAKAA. HÄN KERTOO KAIKILLE, ETTÄ HENKILÖN NIMI ON CLIPPERMAX. HÄN OLI AIKOINAAN YRITTÄNYT OMIN PÄIN NAPATA CLIPPERMAXIN, MUTTA TÄMÄ OLI ONNISTUNUT PAKENEMAAN JA VIILTÄMÄÄN TÄMÄN KURKUN AUKI ENNEN SITÄ. HÄNET KUITENKIN EHDITTIIN VIEDÄ SAIRAALAAN JA HAAVA SAATIIN VIIME HETKELLÄ OMMELTUA KIINNI.

HELIKOPTERISSA ELLI IHMETTELEE, ETTÄ MIKSI HE EIVÄT LENNÄ KOHTI LOHJAA. TÄMÄN KUULTUA KULLERVO TAINNUTTAA ELLIN NUKUTUSASEELLA JA HE LENTÄVÄT ERI SUUNTAAN.

CLIPPERMAX AIOTAAN VIEDÄ LOHJALAISEEN MIELISAIRAALAAN. HÄNEN YÖVAHTINA TULEE TOIMIMAAN TANELI-NIMINEN MIES. ZACK EI KUITENKAAN OLE TYYTYVÄINEN SIIHEN, ETTÄ CLIPPERMAX VIEDÄÄN MIELISAIRAALAAN, KOSKA ON JO MONTA VUOTTA HALUNNUT KOSTAA TÄLLE TÄMÄN HÄNELLE AIHEUTTAMIEN VAMMOJEN TAKIA.

ELLI HERÄÄ TUNTEMATTOMASSA KELLARISSA. TUTKIESSAAN KELLARIA, HÄN LÖYTÄÄ SIELTÄ KADOKSISSA OLLEIDEN YKSINHUOLTAJAISÄNSÄ JA PIKKUSISKONSA RUUMIIT. MATTI JA KULLERVO KUULEVAT ÄÄNET KELLARISTA JA PÄÄTTÄVÄT SOITTAA TANELILLE MIELISAIRAALAAN JA PUHUVAT ASIASTA, JOSTA HE OVAT SOPINEET.

PUHELUN PÄÄTYTTYÄ TANELI SULKEE MIELISAIRAALAN VALVONTAKAMERAT JA MENEE PÄÄSTÄMÄÄN CLIPPERMAXIN ULOS HUONEESTAAN. TÄMÄN JÄLKEEN HE LÄHTEVÄT SAIRAALASTA POIS TANELIN AUTOLLA.

ZACKIN KOTONA, ZACK KERTOO YSTÄVÄLLEEN CLIPPERMAXIN MURHANHIMOISUUDEN SYYN. ZACKIN MUKAAN CLIPPERMAX VIHAA IHMISIÄ, JOTKA EIVÄT SUHTAUDU VAMMAISIIN, HOMOSEKSUAALEIHIN JA ERIVÄRISIIN IHMISIIN OIKEUDENMUKAISESTI. TÄMÄN VUOKSI HÄN ON PÄÄTTÄNYT TAPPAA KAIKKI TÄLLAISET IHMISET, JOTTA MAAILMASTA TULISI PAREMPI PAIKKA. KAIKKI TÄLLAISTEN IHMISTEN OLINPAIKAT HÄN ON SAANUT SELVILLE YSTÄVIENSÄ AVULLA, JOTKA OVAT TULLEET HÄNEN PUOLELLEEN TÄMÄN "HYVÄNTEKEVÄISYYDEN" VUOKSI. KESKUSTELUN JÄLKEEN ZACKILLE SOITETAAN POLIISILAITOKSELTA, ETTEI ELLIÄ KULJETTANUT HELIKOPTERI OLE PALANNUT TAKAISIN LAITOKSELLE. ZACK ARVAA HETI, ETTÄ MITÄ ON TAPAHTUNUT JA LÄHTEE.

SILLÄ VÄLIN ELLI PÄÄSEE SALAA LIVAHTAMAAN POIS KELLARISTA JA MYÖS KOKO TALOSTA. HÄN HUOMAA OLEVANSA LOHJAN SYRJÄISELLÄ SEUDULLA. TALON ULKOPUOLELLA HÄN NÄKEE IKKUNASTA MIEHEN, JONKA HÄN NÄKI TOMIN KANSSA PÄIVÄLLÄ RAVINTOLASSA JA EPÄILEE, ETTÄ HÄN ON MENNYT KERTOMAAN CLIPPERMAXILLE HÄNEN JA TOMIN OLINPAIKKANSA. SISÄLLÄ MIEHEN NIMEKSI PALJASTUU KORNELIUS. ELLI JUOKSEE POIS TALON LUOTA, MUTTA PAETESSAAN PIMEÄÄ METSÄTIETÄ PITKIN, VASTAAN TULEE AUTO, JOSTA CLIPPERMAX JA TANELI NOUSEVAT. TANELI TAINNUTTAA ELLIN JA CLIPPERMAX HALUAISI TAPPAA HÄNET, MUTTA TANELI KERTOO CLIPPERMAXIN HÄNEN SUUNNITELMANSA ELLIN SUHTEEN. CLIPPERMAX EI USKO, ETTÄ ASIA TULISI HOITUMAAN, MUTTA SUOSTUU JA HE JATKAVAT KOHTI TALOAAN ELLI MUKANAAN.

SAMAAN AIKAAN ZACK AJAA VALTATIETÄ PITKIN KOHTI CLIPPERMAXIN TALOA, KOSKA AIKOO KOSTAA HÄNELLE HÄNEN MENNEISYYDEN VAMMOISTA.

CLIPPERMAXIN TALOLLA ELLI SIDOTAAN TUOLIIN. CLIPPERMAX KÄSKEE MUITA KERTOMAAN HÄNEN TARKOITUKSENSA. KUN ELLILLE KERROTAAN CLIPPERMAXIN ERILAISUUDENHYVÄKSYMÄTTÖMYYSVIHASTA MUITA IHMISIÄ KOHTAAN, HÄN MUUTTUU HILJAISEKSI JA ALKAA SELVÄSTI MIETTIMÄÄN ASIAA.

VALTATIEN VARRESSA OLEVA POLIISI HAVAITSEE ZACKIN AJAVAN OHI KOVALLA VAUHDILLA JA ILMOITTAA ASIASTA POLIISILAITOKSELLE, JOSTA POLIISIT LÄHTEVÄT SELVITTÄMÄÄN ASIAA ZACKIN SUUNTAAN.

ZACK AJAA METSÄTIELLE, JOKA VIE CLIPPERMAXIN TALOLLE. HÄN PYSÄYTTÄÄ AUTONSA VÄHÄN MATKAN PÄÄHÄN, ETTEI HÄNTÄ HUOMATTAISI. CLIPPERMAX KUITENKIN HUOMAA HÄNET YLÄIKKUNASTA JA KÄSKEE MUIDEN VAPAUTTAA ELLIN PANTTIVANGIKSI. ZACK EI TÄMÄN VUOKSI VOI TEHDÄ MITÄÄN, MUTTA HÄMÄÄ KAIKKIA AMPUMALLA KULLERVON JA KORNELIUKSEN JA ONNISTUU OTTAMAAN ELLIN ITSELLEEN. HÄN AIKOO POISTUA ELLIN KANSSA, MUTTA ELLI ON MIETTINYT PORUKAN PUHEITA TARKOITUKSESTAAN JA TULLUT MYÖNTYVÄISEKSI ASIASTA, JOTEN HÄN TAINNUTTAA ZACKIN. MUUT OVAT KIITOLLISIA HÄNELLE ASIASTA. SAMAAN AIKAAN POLIISIT OVAT TULOSSA VALTATIETÄ PITKIN ETSIMÄÄN ZACKIA.

ZACK HERÄÄ TALON KELLARISTA JA ONNISTUU IHMEEN KAUPALLA PÄÄSEMÄÄN ULOS KELLARISTA. HÄN JOUTUU KUITENKIN TAPPELUUN MATIN, TANELIN JA CLIPPERMAXIN KANSSA. TAPPELUN TOHINOISSA ZACK HEITTÄÄ MATIN IKKUNASTA ULOS, PUUKOTTAA TANELIN KUOLIAAKSI JA PISTÄÄ CLIPPERMAXIN ALAKYNTEEN, JONKA VUOKSI HÄN JOUTUU PAKENEMAAN.
ENNEN PERÄÄNLÄHTÖÄ ELLI ANTAA CLIPPERMAXILLE ETUMATKAA, KOSKA YRITTÄÄ ESTÄÄ ZACKIA LÄHTEMÄSTÄ PERÄÄN, MUTTA ZACK AMPUU ELLIN KOSTOKSI IKÄVÄSTÄ TEOSTAAN JA LÄHTEE CLIPPERMAXIN PERÄÄN.

CLIPPERMAX YRITTÄÄ PAETA ZACKIN AUTOLLA, MUTTA ZACK TARTTUU AUTOSTA KIINNI JA JÄÄ ROIKKUMAAN AUTOSTA KIINNI CLIPPERMAXIN YRITTÄESSÄ AJAA POIS. LOPULTA CLIPPERMAX JARRUTTAA TÄYSILLÄ, JOLLOIN ZACK PUTOAA KYYDISTÄ. TÄMÄN JÄLKEEN CLIPPERMAX YRITTÄÄ AJAA ZACKIN PÄÄLLE, MUTTA EPÄONNISTUU, JOLLOIN ZACK PÄÄSEE AUTON KYYTIIN JA CLIPPERMAXIN KIMPPUUN. TAKAA-AJO PÄÄTTYY RAJUUN KOLARIIN PUUTA PÄIN, JOSTA ZACK SELVIYTYY, MUTTA NÄKEE CLIPPERMAXIN TAJUTTOMANA. HÄN KUITENKIN ON VIELÄ ELOSSA JA ONNISTUU VAHINGOITTAMAAN ZACKIA KUOLETTAVASTI. ZACK KUITENKIN HUOMAA, ETTÄ AUTOSTA ON ONNETTOMUUDEN SEURAUKSENA ALKANUT VALUA BENSAA, JOTEN HÄN HÄMÄÄ JÄLLEEN CLIPPERMAXIA, TYÖNTÄÄ TÄMÄN AUTOON JA HEITTÄÄ TUPAKANSYTYTTIMENSÄ BENSALÄTÄKKÖÖN, JOLLOIN AUTO RÄJÄHTÄÄ CLIPPERMAX MUKANAAN. ZACK NÄKEE CLIPPERMAXIN RUUMIIN PALAVASSA AUTOSSA JA USKOO TÄMÄN KUOLLEEN. TÄMÄN JÄLKEEN HÄN KUOLEE SAAMIINSA VAMMOIHIN. PIAN PAIKALLE SAAPUVAT POLIISIT, JOTKA LÖYTÄVÄT RUUMIIT JA USKOVAT, ETTEI CLIPPERMAXISTA OLE ENÄÄ HAITTAA. ENNEN LOPPUTEKSTEJÄ

...kai jotenkin ClipperMax nousee kyrvähtäneenä mutta täysin hyväkuntoisena autosta ulos ja vannoo kostoa? En näemmä jaksanut tuolloin ihan loppuun asti kirjoittaa.

Le Mans (1971)

Amerikkalainen kilpakuski Michael Delaney osallistuu vuoden 1970 Le Mansin 24 tunnin ajoihin. Vastassa on muun muassa tasaväkisin kilpakumppaninsa, saksalainen Erich Stahler sekä viime vuoden kisassa traagisesti kuolleen vastaparinsa leskinainen.

Olen pitänyt itseäni ihan pienestä pitäen automiehenä. En ehkä ihan täysvaltaisena, koska autojen tekniset aspektit eivät kiinnosta juuri yhtään, mutta ulkonäkö ja äänimaailma sitten sitäkin enemmän. Monesti tuntuu, että olen koko maailman harvoja ikäryhmäni edustajia, joita autot vetävät puoleensa, kun esim. jokainen seuraamani tubettajaihminen tekee hyvinkin selväksi, ettei heillä ole autoista minkäänlaista tietoa. No kuitenkin, en tiedä, laukaisivatko juuri nämä seuraavat viihdepläjäykset autofriikkeyteni pienenä vai vahvistivatko ne sitä vain ennestään, mutta silloin kummiskin kuumaa kamaa olivat näin ollen esim. autopelisarja Gran Turismo, BBC:n humoristinen kaaraohjelma Top Gear sekä monensorttiset autourheiluelokuvat, joista nyt nostetaan esille vuoden 1971 tekele nimeltä Le Mans.

Le Mans kertoo puolidokumentaarisen kuvauksen vuoden 1970 Le Mansin 24 tunnin ajoista. Projektin käynnistäjänä toimi elokuvassa sen päähenkilöä Michael Delaneyta esittävä jenkkinäyttelijä Steve McQueen, joka oli tosielämässäkin ihan kovan luokan autokilpailuja vedellyt. Elokuvan kilpamateriaali taltioitiin pääosin jo vuoden 1970 oikeista Le Mansin ajoista. Tuotantoyhtiön kielloista johtuen McQueen itse ei saanut tuossa kisassa ajaa vaikka olisi halunnut. Yhden elokuvassa nähtävistä onnettomuuksista ajoi kilpakuski David Piper, joka sen seurauksena menetti osan toisesta jalastaan. Tämä kaikinpuolin poikkeuksellinen ja kunnianhimoinen projekti ei kuitenkaan muodostunut ilmestyessään mitenkään kummoiseksi kassamenestykseksi eikä Le Mans vielä tänäkään päivänä erityistä suosiota tai ylipäätään edes huomiota tunnu saavan. Voin kyllä tavallaan ymmärtää miksi.

Elokuvastahan tuntuu hieman uupuvan se minkä tahansa elokuvan keskeinen tukijalka eli varsinainen juoni. Se vaikuttaa enemmänkin ajankuvalta ollessaan hankala sekoitus dokumentaarista kilpa-ajojen esittelyä sekä satunnaisia fiktiivisiä draamapohjaisia tuokioita. Heikkoa mainetta selittää varmasti myös se mainittu kaltaisteni nuorten autoihmisten puute tänä päivänä, minkä vuoksi tälle ei haluta edes pientä mahdollisuutta nykyäänkään antaa. Le Mans ei siis tosiaan ole elokuvan jokaisen makuun. En ole varma, onko kyseessä lähinnä vain suuri annos autofanitustani ja nostalgiaa tätä elokuvaa kohtaan, mutta itse näen Le Mansin erikoisen yleisilmeen pääosin hyvin kiinnostavana ja koukuttavana asiana. Ehkä tämä pitää vain katsoa sellaisena 2001: Avaruusseikkailu-tyylisenä elämysfilminä, jossa tekninen mestarillisuus on kenties jopa tarinaa isompi anti katsojalle. Nyttemmin katsottuna ja tietäväisempänä voi myös arvostaa Le Mansin upean autenttista tapaa kuvata kilpailukohtauksia. Ei mitään CGI-autoja Drivenin malliin vaan oikeita aikansa Ferrareita ja Porscheja oikealla Circuit de la Sarthella! Mainittujen autojen ääntelytkin ovat tässä niin miellyttäviä, että niitä voisi kuunnella ikuisuuksia.

Kuvauksellinen hienous näkyy kuitenkin ehkä jopa kilpakohtauksia hienommin elokuvan ensimmäisissä kohtauksissa, joissa Delaney ajelee Porsche 911:llään pitkin hiljaisia ranskalaisteitä aamutuimaan. Michel Legrandin rauhaisa taustamusiikki tuo myös oman osansa alkupuolen vaikuttavaan vähäeleisyyteen.

Keskeinen osa Le Mansin viihdyttävyyttä (ja vähäeleisyyttä) tulee myös sen päätähdestä eli itse Steve McQueenista, jonka voin helposti asettaa sinne suosikkinäyttelijöitteni kärkipäähän. Ei ole mies turhaan ansainnut "King of Coolin" titteliä, sillä sitä hän on oikein viimeisen päälle. John Belushin ohella niitä tähtiä, jotka poistuivat keskuudestamme aivan liian aikaisin. Sivuosanäyttelijät jäävät pätevistä suorituksistaan huolimatta melko lailla seinäkoristeiksi McQueenin rinnalla, vaikka naispääosaa vetävä Elga Andersen erittäin kaunis onkin. Tykkäänkin myös siitä, miten hänen ja McQueenin välille ei pyritty rakentamaan mitään kokonaisen sivujuonen mittaista rakkaussuhdetta vaan se jätetään vain pariin hienovaraiseen vihjaukseen. Mukavaa kliseiden välttelyä.

Laajamittaisesta puolustuspuheestani huolimatta Le Mans ei kuitenkaan ole ihan täydellinen elokuva. Parjattu ylidokumentaarisuus korostuu minulle ärsyttävimmin kohtauksessa, jossa ajojen kuuluttaja esittelee monipäiselle yleisölle sen historiaa. Puhetta olisi hyvin voitu karsia, sillä hetkeksi aikaa se tuppaa hieman irtaannuttamaan meiningistä. Ja jos sitä pakollista draamaa virkistävästi karsittiin McQueenilta ja Andersenilta niin sitten sitä tuupattiin parin kohtauksen ajaksi Delaneyn tallitoverille Johann Ritterille ja vaimolleen. Nämä tuntuvat kokonaisuuden kannalta melko pitkäpiimäisiltä ja tarpeettomilta seurattavilta.

Kaiken kaikkiaan Le Mans on kaikessa ainutlaatuisessa tyylissään hyvin mieleenpainuva kokemus tälle katsojalle. Nostalginen, vähäeleinen sekä hienosti näytelty, kuvattu ja äänitetty.

Pisteet: 4/5